Asiakashankintaa parhaimmillaan

Asiakkaani lähes 10 vuoden takaa pohti ns. vanhan juhdan päivittämistä uuteen Clover Shoppiin. Asensin hänelle uuden ohjelmiston koekäyttöä varten. Seuraavana päivänä hän täräytti aika pahan kysymyksen hakukoneoptimoinnista.

Rakastan asiakkaille vastaamista. Saan olla yhteyksissä ihmisiin ja pysyn kiinni verkkokaupan ajankuvassa. Pääset nyt kurkistamaan yhteen hetkeeni Clover Shopin asiakaspalvelussa. Olen tehnyt tätä työtä niin kauan, että pystyn vastaamaan asiaan kuin asiaan. 🙂

Keskustelu asiakkaan kanssa

Asiakkaani tosiaan täräytti aika pahan kysymyksen. Terveisiä, jos tunnistat itsesi!

Vieläkö sinulla riittää aikaa opastaa Free-lisenssin ostajaa jollakin koodinpätkällä, mitä laittaa kohtaan tuotekortti / hakukoneoptimointi. Pääsisi siinä edes jotenkin alkuun. Kokeilin kirjallisuudesta ja netistä löytämiäni viritelmiä muutamalla tuotteella, mutta Google ei taida oivalluksiani ymmärtää muutaman päivän harkinnan jälkeenkään.

Vastasin asiakkaalleni ensin lyhyesti ja kysyin, mitä hän yrittää tehdä ja saavuttaa.

Perustele ensin, miksi haluat kirjoittaa siihen jotain ja mitä tavoittelet sillä.

Asiakkaani ei vastannut puolen tunnin kuluessa. Ehkä vastaukseni oli liian epäkohtelias. Lähetin hänelle paremman vastauksen.

Kyseisiin kohtiin ei yleensä kannata kirjoittaa mitään. Täältä löytyy ohjeita, mitä niihin kannattaa kirjoittaa, jos kirjoittaa:
https://www.clovershop.com/hakukoneoptimointi.html

Katso kohdat:
Metakuvaus
Head-elementit
Title-elementti

Huomioi lisäksi, ettei Free-lisenssi sisällä kyseistä ominaisuutta. Teillä on nyt käytössä Maxi-lisenssi 50 päivän ajan, jonka jälkeen ominaisuudet rajoittuvat Free-ominaisuuksiin.

Yhtäkkiä asiakkaani vastasi tunnusteluuni peräti 270 sanalla. Se on todella paljon sanoja. En voi julkaista hänen vastaustaan, koska se on luottamuksellinen. Vastasin hänelle spontaanisti 274 sanalla.

Jos ajatellaan tavallista normaalia verkkokauppiasta, niin kokemukseni mukaan hän ajattelee hakukoneoptimointia liian teknisesti ja vaikeamman kautta. Lisäksi hän saattaa keksiä omia kikkoja. Google tietää kuitenkin jo kaikki kikat eivätkä ne paranna hakukonenäkyvyyttä.

Jos teet sanalistoja Googlea varten, se on ajanhukkaa. Meta keywordsit (siinä hakukoneoptimointikentässä) Google ohittaa. Se ohittaa myös piilo-html:n, koska asiakkaat eivät näe niitä sanoja. Samoin sivuille näkymättömällä tekstillä kirjoitetuilla sanoilla ei ole tehoa (päinvastoin).

Tekniset asiat on Clover Shopissa tehty valmiiksi suurimmalta osin. Hakukonenäkyvyys ei edellytä hakukoneoptimointia. Tekniselle puolelle jää tehtäväksi kuitenkin yksi asia: verkkokaupan sivut kannattaa laittaa suojatun https-yhteyden taakse.

Verkkokauppiaan kannattaa tehdä ilmaista ei-teknistä hakukoneoptimointia, joka lähentelee markkinointia, mutta nimenomaan ilmaista markkinointia. Onko se sitten viestintää. Jotain siihen suuntaan. Esimerkiksi sisällön pitäisi olla runsastekstistä väliotsikoineen. Kuvateksteihin voisi sisällyttää vaivihkaa toiseksi tärkeimpiä hakusanoja. Kuvatiedostot kannattaisi nimetä tuotetta kuvaavasti. Tällaisia perusasioita.

Vanhassa (nykyisessä) kaupassanne suomen kieltä oli käytetty monipuolisesti ja tekstejä on paljon. Se on juuri oikein tehty. Kannattaa jatkaa samalla linjalla, mutta unohtaa piilosanat hakukoneoptimoinnissa. Piilosanoja voi käyttää vapaasti verkkokaupan sisäisessä hakukoneessa. Keskustelimmekin jo, miten se tehdään.

Luettavaa ajan kuluksi: Google on kuitenkin niin alkeellinen (melkein älykkääksi olennoksi), että sillä on vaikeuksia erottaa aggressiivisesti hakukoneoptimoidut verkkosivustot normaaleista intohimottomista verkkosivustoista. Tarkoitan aggressiivisuudella sitä, että hakukoneoptimointia on tehty todella paljon, mutta kuitenkin avoimesti niin, että Googlelle tarjotaan täsmälleen sama sisältö kuin verkkokaupan asiakkaille. Muunlainen toiminta olisi vastoin Googlen sääntöjä. Google voi siis luulla, että aggressiivisuus on normaalitila ja ottaa sivun todesta. En tiedä, mutta veikkaan, että Googlen insinöörit ovat tehneet algoritmin, joka huomaa, jos verkkosivustoa on optimoitu lähes kaikilla keinoilla. Jos olisin Google, pudottaisin nämä sivustot maan tasalle, sillä liiallinen hakukoneoptimointi alkaa olla jo epäilyttävää. Sitä ei koskaan tiedä, mitä algoritmeja Googlella on.

Yhtäkkiä asiakkaani vastasi peräti 400 sanalla! Hän haluaakin ostaa Mini-lisenssin sen jälkeen, kun nykyinen Maxi-koekäyttö on pudonnut Free-tilaan ja hän on tutustunut sen rajoituksiin. Hän kertoo syyn mielensä muutokselle: toimintamme erinomainen asiakaslähtöisyys.

Kalastinko asiakkaan?

Tämä kyseinen asiakas käytti Clover Shoppia jo entuudestaan, kuten mainitsin ensimmäisessä lauseessa. Hän halusi päivittää ohjelmiston uuteen Clover Shoppiin. Ehkä kalastin asiakkaan, ehkä en.

Mitä kalasteluun tulee, kolikolla on aina kääntöpuoli. Mielestäni asiakasta ei kannata palvella aluksi äärettömän hyvin (taloudellista tappiota tekemällä); pelkkä hyvä palvelu riittää. Vaarana on, että asiakas pitää saamiaan ilmaisia palveluja itsestään selvänä ja pettyy myöhemmin.

Itse pidän asiakashankinnassa ilmaisten töiden karkeana rajana noin 2-5 tunnin työmäärää. Uusi asiakas saa sen huomaamattaan enkä tee siitä numeroa. Asiakkaalle myyty palvelu on eri asia. Sen pitää tietenkin olla tiptop.

Jaa tämä kavereillesi

Tekijä: Erno Penttilä

Mysteerimies vuodesta 1998.