Paljon väitetään verkkokaupasta
mutta onneksi myös tutkitaan. Vaasan Yliopistossa on valmistunut väitöskirja liittyen kuluttajien luottamuksesta verkkokauppaan. Kyösti Pennanen on tutkinut suomalaisia kuluttajia, ja nyt tutkimuksella todentanut sen, minkä monet verkkokauppiaat ovat ehkä jo tienneetkin.
Pennasen tutkimustulosten mukaan seuraavat asiat ovat merkittäviä tekijöitä kuluttajan luottamuksen herättämisessä, ja sitä kautta verkkokauppiaan kukkaron kannalta:
- Asiakaspalvelun erinomaisuus
- Käyttöliittymän loogisuus ja väritys
- Kielioppi – ja näppäilyvirheiden määrä
Sen sijaan teknologialla ei ole kuluttajille väliä, päinvastoin: liian raskaat sivustot saattavat latautua hitaasti ja ärsyttävät.
Pennanen myös toteaa kuluttajien vallan olevan kasvussa, kun yksi kuluttaja voi jakaa kokemuksensa hetkessä lukuisten muiden kuluttajien kanssa blogien ja keskustelupalstojen välityksellä. Tutkimuksessa myös kerrotaan kuluttajien käyttävän lukuisia eri tietolähteitä ostopäätöksensä tueksi. Yhteisöllisyys onkin puhuttanut verkkokauppiaita jo pitkään.
Ajatuksia herätti myös Pennasen huomio, jonka mukaan luottamuksen synty tapahtuu kuluttajan sitä itse tiedostamatta, ensimmäisen silmäyksen aikana.
Minkälaisen kuvan kävijä saa sinun kaupastasi ensimmäisen sekunnin aikana?
Lue lisää: Seinäjoella väitös kuluttajien luottamuksesta verkkokauppaan
