Verkkokauppa vuonna 2010
Mitä uutta tulee vuonna 2010? Mullistuuko toimiala ja mitä uutta näemme?
Ennustaminen on vaikeaa, mutta aina yhtä innostavaa. Ennen joulua asiakkaani kysyi, mikä on verkkokaupassa viimeksi ollut meille yllättävää, uutta, mikä saa tällä hetkellä verkkokauppa-asiantuntijan innostumaan. Kysymys jäi pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa. Uusia pyöriä ei ole keksitty, ja kun 3D-ominaisuuksia ei näytöillä ole, on vaikea nimetä yksittäisiä suuria askeleita. Mutta pieniä edistyksiä on kyllä, ja seuraavien asioiden kehitystä seuraamme mielenkiinnolla.
Asiakaspalvelu ja maksumahdollisuudet
Tällä hetkellä chat on asiakaspalveluvaihtoehtona aivan liian harvoissa kaupoissa. Nuorempi sukupolvi tulee asettamaan uusia standardeja ja perustoimintamalleja, ja sähköposti yhteydenottotapana on tällöin yksinkertaisesti liian hidas. Asiakas katoaa mieluummin toiseen nettikauppaan. Chatti on myös kauppiaalle usein puhelinsoittoa tai sähköpostia kustannustehokkaampi tapa kommunikoida. Peruschatin lisäksi uusinta uutta USAssa on exit-chatit, eli otetaan kiinni sivustoilta poistuvista asiakkaista. Tämän toimintamallin sopivuus suomalaiseen verkkokäyttäytymiseen on vielä näkemättä.
Maksumahdollisuuksien monipuolisuus ja kehittyminen ylipäätään on asiakkaille tällä hetkellä tärkeää. Nähtäväksi jää, tuleeko mobiilimaksaminen ja -tunnistaminen kuluttajien saataville jo vuoden 2010 aikana.
Toimituskulut
Tutkimukset ja empiiriset kokemukset osoittavat samaa: 10 euroa tuotteen hinnasta tuntuu paljon pienemmältä kuin seitsemän euron toimituskulujen poistaminen. Kuluttajat haluavat nähdä kokonaishinnan ja varmistua että yllätyksiä ei tule. Uskon, että kuluvana vuonna yhä useampi verkkokauppias osaa hyödyntää tätä tietoa.
Verkkokaupan rooli osana monikanavaista asiointia
Verkkokaupasta tulee vuosi vuodelta enemmän itsestäänselvyys. Tämä asettaa verkkokauppiaalle ja taustaprosesseille entistä enemmän vaatimuksia: ostoksia halutaan tehdä ja palauttaa eri paikkojen välillä, verkosta halutaan ehkä täydennysostoksia myymälässä tehtyihin hankintoihin, tilauksen kulkua halutaan seurata.
Elintarvikkeet verkossa
Ei ole mitään syytä uskoa, että Suomi poikkeaisi muista maista kuluttajien elintarvikeostokäyttäytymisessä. Myös suomalaiset kuluttajat haluavat ostaa päivittäiset ostoksensa vaivattomasti ja edullisesti. Jonain päivänä tämä on mahdollista, kannattava ja suurelle yleisölle suunnattu konsepti on vielä näkemättä, mutta jo ehkä vuonna 2010 näkisimme ensimmäisiä viitteitä oikeaan suuntaan…
Mobiilikäyttö
Tulevaisuudesta ei voi puhua mainitsematta mobiilipäätelaitteita. Joidenkin tutkimusten mukaan vuonna 2020 mobiilipäätelaite on pääasiallisin netin käyttöväline. Tulevaisuuden mobiilipäätelaitteiden käytettävyys ja ominaisuudet tulevat näyttelemään pääosaa mobiilissa murroksessa. Tänä vuonna tulemme kuitenkin jo varmasti näkemään entistä enemmän aikaisempaa toimivia mobiilisovelluksia, joilla voimme tarkistaa hinnan kaupassa ollessamme tai tehdä uusintatilauksen.
Varmasti vuoteen mahtuu myös mustia hevosia, uusia yllätyksiä ja ennenkaikkea paljon loistavia uusia verkkokauppoja!
Lisää aiheesta:
Ei kommentteja tähän mennessä
Jätä kommentti
Jätä kommentti
Sallittu HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>